Ihanaa, kun vihdoinkin on taas aurinkoa ja lämpöä. Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että mielestäni näissä päivissä ei ole ollut sitä samanlaista hohtoa kuin oli niissä kesän ensimmäisissä hellepäivissä, jolloin vain kiisi tukka putkella ulkona yrittäen ottaa kaiken irti valosta ja auringonpaisteesta :) Nyt lähinnä tyytyy toteamaan, että johan oli aikakin helteiden tulla.

Maanantaille aikomani intervallilenkki toteutui vasta eilen eli tiistaina. Pääasia kaiketi että ylipäänsä toteutui. Kymmenen minuutin vetoa minuutin palautuksin ja oli juuri niin kamalaa kuin etukäteen pelkäsinkin. Viimeiset vedot olivat varmasti jo aika säälittävän näköisiäkin. Tuli taas huomattua, että intervallilenkit ovat hyvä tapa liikkua silloin, kun aika meinaa olla kortilla: Tuohonkaan lenkkiin ei mennyt kuin se  puolituntinen lyhyine verryttelyineen ja venyttelyineen ja silti tunsi ottaneensa itsestään mehut tehokkaasti irti. Eli tässä tullaan taas siihen, että ajanpuute on maailman huonoin selitys liikkumattomuudelle. Puolituntinen irtoaa päivästä koska vaan. Eilinen olikin liikunnallisesti mukavan aktiivinen päivä, kun vielä iltasella innostuimme lähtemään tenniskentälle palloa lätkimään. Siihen päälle vielä sauna ja sitten jo uni maittoikin.

Seuraava lenkkini olisikin sitten kevyt peruslenkki. Se tuntuukin varmasti kevyeltä intervallien jälkeen :) Pitää tosin vähän tässä odotella, että pohkeeni lähtevät aukeamaan tuosta pahimmasta jumituksesta. Venyttelyyn pitäisi panostaa enemmän.

Unirytmit aivan sekaisin! Olen pyöriskellyt sängyssä nyt joka ilta pikkutunneille asti ja tänäkin aamuna heräsin sitten jo viideltä. Alkaa olla jo tälläkin päivällä pituutta. Ei mahda mitään.

Pidin lukioaikaisille ystävilleni juhlia tänä viikonloppuna; siis ihan vain kakkukahvitusta kaiken tapahtuneen kunniaksi - valmistumisen, häiden, synttäreiden jne. Sinänsä kaikki meni ihan hyvin, mutta eilisestä jäi jotenkin valju fiilis. Ehkä tässä ollaan sitten kuitenkin sen verran vieraannuttu, ettei kommunikointi enää ole niin luontevaa kuin ennen. Pidetään niin harvoin yhteyttä, ettei ole todellista käsitystä siitä, mitä toisten elämään kuuluu ja kun sitten nähdään, niin käydään läpi vain pintaraapaisuja toistemme elämästä. Välillä tuntuu siltä, ettei ole järkevää edes yrittää väkisin pitää yllä joitakin ystävyyssuhteita. Ehkä niiden pitäisikin vain antaa hiipua, niin jäisi hyvät muistot menneiltä ajoilta ja sitten voisi keski-ikäisenä lapsilleen huokailla, että "kylläpä Sejase oli mainio ystävä ja onpa sääli, kun se yhteydenpito sitten jotenkin vain jäi...". Totta tosiaan, vain harvat ystävyyssuhteet kestävät ajan hampaan ja kaikki elämänmuutokset. Niitä harvoja pitääkin sitten tietysti vaalia ja olla niistä onnellinen ja klisee klisee klisee. Äsken juttelinkin erään huippuihanan ystäväni kanssa ja tuntuu siltä, että hänen kanssaan saatamme juoruilla vielä mummonakin. Hänen kanssaan olemmekin tutustuneet nyt vasta aikuisiällä ja voimme puhua kaikista asioista suoraan ja rehellisesti.

Lukioaikaisten ja muiden vanhempien ystävien kanssa ongelmana tuntuu olevan se, että kaikki tuntuvat haluavan vain todistella toisilleen sitä, että asiat ovat hyvin ja on menestynyt ja tyytyväinen elämäänsä. Ei uskalleta puhua avoimesti enää mistään ongelmista tai oman elämän heikkouksista: pitää vain yrittää vakuuttaa muille, että on pärjännyt hyvin. Miksi ihmeessä? Missä vaiheessa asetuimme rintarinnan jonkin kilparadan lähtöviivalle?

Ohrapipareita syntyi pellillinen ja nyt on myös pellillinen korvapuusteja kohoamassa. Kerrankin noita leipomuksia syntyi kohtuullisen vähän. Ei mitään järkeä leipoa kolmea vierasta varten pakastinta täyteen, kun sen sitten taas tietää, kuka ne jäljelle jääneet sieltäkin puputtaa...

Pullataikina jäi ensimmäistä kertaa elämässäni liian löysäksi, kun huomasin vehnäjauhojen vähyyden ja yritin säästellä niitä sitten muita leipomuksia varten. Olipa fiksua. Korvapuustit eivät ole koskaan minun tekeminäni näyttäneet korvapuusteilta, mutta nyt ne näyttävät tavallistakin vähemmän. Eli perinteinen vieraskirous iski: kun leipoo vain itselle, niin kaikki näyttää täydelliseltä.

Aion tänään vielä ahkeroida sen verran, että pyyhin pölyt pois hyllyiltä ja hankaan sormenjäljet pois kaappien ovista. Illalla käyn pitkällä lenkillä kera sauvojen ja saunon pitkään ja hartaasti siihen päälle. Pyöräytän yöksi foliot hiuksiini ja lakkaan ennen nukkumaanmenoa kynteni, jotta herään sitten aamulla nättinä.

Tulee rinsessaolo.

Unensaantivaikeudet sen kuin piinaavat. Tänään on ollut jo melko pöhnäinen olo. Olen yrittänyt sisukkaasti nousta aamulla viimeistään kahdeksalta ja olla nukkumatta päiväunia. Silti iltaisin unentulo venyy pikkutunneille. Päivät kyllä tuntuvat melko pitkiltä ja ehtii saada aikaan vaikka mitä! Tuntuu, että tämäkin päivä on kestänyt jo ikuisuuden.

Meikkis haastettiin kymmenen kilometrin juoksutapahtumaan syksyllä ja mitä meikkis meni tekemään? Suostui. Ei siinä mitään, olen aina harrastanut juoksulenkkeilyä, mutta varsin päämäärättömästi. Voisi sanoa, että ainoa päämääräni on ollut pysyä juoksuliikkeessä 45-60 minuuttia kerrallaan muutaman kerran viikossa. Kymmenen kilometrin lenkkiä en ole eläissäni juossut. Viime kesänä olin mielestäni ihan hyvässä juoksukunnossa ja lenkkeily tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni mielekkäältä. Sitten iski sitkeä useamman viikon kesäflunssa ja koko juoksukunto tuntui haihtuneen taivaan tuuliin. Viime talvena en järin paljon lenkkeillytkään. Kevääseen ja alkukesään on sisältynyt lähinnä satunnaista  juoksulenkkeilyä ja päivittäiset lenkit ovat taittuneet enemmän rullaluistimin, pyörällä ja sauvojen kanssa paahtaen. Sinänsä jonkilaista pohjakuntoa on siis kuitenkin olemassa.

Nyt pitäisi aloittaa systemaattinen harjoittelu, jotta ehtisi parin-kolmen tulevan kuukauden aikana päästä kympin kuntoon. Tänään kävin vain kevyesti pyrähtelemässä lenkkipolulla ja toteamassa lähtötilanteeni hyvin huonoksi :) Maanantaista alkaen alkaa säännöllinen juoksuharjoittelu. Huomenna aion käydä sauvojen kanssa kävellen/juosten tekemässä pitkähkön lenkin ja viikonloppuna en välttämättä ehdi itseäni liikunnallisesti aktivoidakaan. Ajattelin maanantaina itseäni säälimättä aloittaa intervallilenkillä; kenties minuutin vetoja ja minuutin palautuksia. Oletettavasti kovin montaa en vielä jaksa tehdäkään :) Keskiviikkona voisin juosta n. 50 minuutin peruslenkin ja perjantaina tai lauantaina voisi olla sitten pitkä lenkki. Katsotaan mitä tästä tulee. Muina päivinä aion toki myös liikkua, mutta lähinnä kaiketi luistellen ja pyöräillen.

Yritän todenteolla saada unirytmini jälleen kuntoon. Minulle se tarkoittaisi nukkumaanmenoa noin klo 23 ja heräämistä siinä kahdeksan maissa - näin lomalla. Töiden alettua pitäisi sisäinen unirytmittäjänsä saada oppimaan vielä varhaisempi nukkumaanmenoaika. Olen ihan oikeasti yrittänyt! Pyöriskelin äsken tunnin sängyssä kuunnellen kateellisena siippani tasaista hengitystä. Mitään lohtua en siitä ainakaan saanut.

Ja mikäkö nyt sitten valvottaa? Jotain tekemistä asian kanssa on varmaan noilla luvattoman valoisilla kesäöillä. Sielu suorastaan janoa yöllisiä kanssakäymisiä maailman kanssa ja jalat tahtoisivat takomaan lenkkipolun pintaa nimenomaan myöhäiseen ilta-aikaan. En tiedä meneekö ajatusteni levoton vaelluskin vain näiden kesäöiden piikkiin: pyöritän päässäni mitä kummallisempia kuvioita. Vanha keinoni saada unen päästä kiinni, on ollut kertoa pääni sisällä jotakin tarinaa. Useimmiten kyseessä on jatkokertomus, jonka juonta kuljetan aina seuraavana iltana siitä kohtauksesta eteenpäin, jonka vielä edelliseltä illalta muistan. Kevään mittaan tarina on liittynyt majakassa yksin asuvaan naiseen. Nyt jostakin selittämättömästä syystä tarinaniskeminenkään ei auta unen saantiin. Ei huvita kertoa mitään tarinaa, kun tuntuu, että ajatuksia on pää muutenkin täynnä.

Minulla pitää aina olla joku projekti -  iso tai pieni, aivan sama, kunhan se vain on olemassa ja työn alla. Viime talvena niitä oli kaksikin hieman suurempaa: järjestin omia häitäni ja kirjoitin graduani. Sain molemmat tasatahtiin vietyä loppuun. Nyt olenkin sitten ollut orpona ja ihmeissäni: ei mitään projektia työn alla, ei niin mitään. Jotta saisin edes jotakin projektintynkää kehiteltyä kasaan, olenkin päättänyt loppuviikon aikana toteuttaa projektin "juhannussiivous", joka jäi ennen juhannusta toteuttamatta. Projekti "juhannussiivous" alkaa huomenna kylppärin ja saunan perusteellisella puunauksella. Voi olla, että sen jälkeen toteankin projektin valmiiksi ja ovelasti livistän muun asunnon siivouksesta. (Olen kai aika hyvä huijamaan itseäni, sitten kuitenkin.)

Huomasin muuten Koti ja keittiö -lehdessä herkullisen reseptin, joka taisi kulkea nimellä "mansikkamisu" ja olla jonkun lukijan lähettämä. Ajattelin, että voisin kokeilla leipoa sen lauantaisiin synttärijuhliini. Wanha totuus on se, että ei pitäisi leipoa mitään aiemmin kokeilematonta mihinkään juhliin, mutta nyt otan riskin: ohje ei vaikuttanut hankalalta ja niillä raaka-aineilla on yksinkertaisesti pakko tulla hyvä lopputulos - olkoonkin sitten millaisena sotkuna hyvänsä.

Päätöntä vaellusta ajatuksesta toiseen. Menen jatkamaan tätä vaellusta sänkyni pohjalle toivoen, että armollinen uni jossakin vaiheessa tulisi ja katkaisisi siivet suunnattoman suurilta suunnitelmiltani. Menisit sinäkin jo nukkumaan.