Yritän todenteolla saada unirytmini jälleen kuntoon. Minulle se tarkoittaisi nukkumaanmenoa noin klo 23 ja heräämistä siinä kahdeksan maissa - näin lomalla. Töiden alettua pitäisi sisäinen unirytmittäjänsä saada oppimaan vielä varhaisempi nukkumaanmenoaika. Olen ihan oikeasti yrittänyt! Pyöriskelin äsken tunnin sängyssä kuunnellen kateellisena siippani tasaista hengitystä. Mitään lohtua en siitä ainakaan saanut.

Ja mikäkö nyt sitten valvottaa? Jotain tekemistä asian kanssa on varmaan noilla luvattoman valoisilla kesäöillä. Sielu suorastaan janoa yöllisiä kanssakäymisiä maailman kanssa ja jalat tahtoisivat takomaan lenkkipolun pintaa nimenomaan myöhäiseen ilta-aikaan. En tiedä meneekö ajatusteni levoton vaelluskin vain näiden kesäöiden piikkiin: pyöritän päässäni mitä kummallisempia kuvioita. Vanha keinoni saada unen päästä kiinni, on ollut kertoa pääni sisällä jotakin tarinaa. Useimmiten kyseessä on jatkokertomus, jonka juonta kuljetan aina seuraavana iltana siitä kohtauksesta eteenpäin, jonka vielä edelliseltä illalta muistan. Kevään mittaan tarina on liittynyt majakassa yksin asuvaan naiseen. Nyt jostakin selittämättömästä syystä tarinaniskeminenkään ei auta unen saantiin. Ei huvita kertoa mitään tarinaa, kun tuntuu, että ajatuksia on pää muutenkin täynnä.

Minulla pitää aina olla joku projekti -  iso tai pieni, aivan sama, kunhan se vain on olemassa ja työn alla. Viime talvena niitä oli kaksikin hieman suurempaa: järjestin omia häitäni ja kirjoitin graduani. Sain molemmat tasatahtiin vietyä loppuun. Nyt olenkin sitten ollut orpona ja ihmeissäni: ei mitään projektia työn alla, ei niin mitään. Jotta saisin edes jotakin projektintynkää kehiteltyä kasaan, olenkin päättänyt loppuviikon aikana toteuttaa projektin "juhannussiivous", joka jäi ennen juhannusta toteuttamatta. Projekti "juhannussiivous" alkaa huomenna kylppärin ja saunan perusteellisella puunauksella. Voi olla, että sen jälkeen toteankin projektin valmiiksi ja ovelasti livistän muun asunnon siivouksesta. (Olen kai aika hyvä huijamaan itseäni, sitten kuitenkin.)

Huomasin muuten Koti ja keittiö -lehdessä herkullisen reseptin, joka taisi kulkea nimellä "mansikkamisu" ja olla jonkun lukijan lähettämä. Ajattelin, että voisin kokeilla leipoa sen lauantaisiin synttärijuhliini. Wanha totuus on se, että ei pitäisi leipoa mitään aiemmin kokeilematonta mihinkään juhliin, mutta nyt otan riskin: ohje ei vaikuttanut hankalalta ja niillä raaka-aineilla on yksinkertaisesti pakko tulla hyvä lopputulos - olkoonkin sitten millaisena sotkuna hyvänsä.

Päätöntä vaellusta ajatuksesta toiseen. Menen jatkamaan tätä vaellusta sänkyni pohjalle toivoen, että armollinen uni jossakin vaiheessa tulisi ja katkaisisi siivet suunnattoman suurilta suunnitelmiltani. Menisit sinäkin jo nukkumaan.